maanantai 21. syyskuuta 2009

Aksa leiri

Treenitauolla apilapelossa ;)


Viikonloppu vierähti Ristinummella, JAU 1-2lk koirakoiden aksa leirillä. Kouluttamassa oman seuran Emilia Rainetoja ja Sanna Kobylin ja vierailevana tähtenä Jaakko Knuutti.

Lauantai aamuna ensin Emmin "helppo" rata, joka oli virtaviivainen ja jouheva. Helppo se ei kuitenkaan ollut. Juutuimme Troyn kassa ensimmäiseen 90 asteen kääntöön, joka piti tehdä persjättönä. Hohhoijaa ja kun se ei ottanut onnistuakseen =/ ei itkukaan kaukana ollut. Pakkovalssi oli seuraava kompastus kivi. Ihan hävetti olla niin helv...n käsi. Miten ei voi osata, ehtiä, pystyä ajoittamaan jne.
Muutaman tunnin hengailun jälkeen sitten Jaakon treeniin. Kamala alku oli tässä radassa ja toivon todella, ettei vastaavaa tule kisoissa eteen. Hinkkasin ja hinkkasin alun muutamaa hyppyä + rengas putki jatkoa koko rata-aikani. Lukuisista yrityksistä huolimatta se ei onnistunut (2 fast for U, sanois Troy) Itsetunto oli siis todella alamaissa ekan leiripäivän jälkeen.

Harkitsin illalla harrastuksen vaihtoa vaikka postimerkkeilyyn tai johki vastaavaan, mutta sunnuntain koittaessa päätin kuitenkin vielä yrittää ;).

Aloitimme Sannan putkijarrutus radalta, joka sujuikin tosi hyvin. Ryhmässä oli vain kolme osallistujaa aamulla, joten saimme rata-aikaa runsaasti. Edellisen ryhmä kellotettu ennätys tähtäimessä ryhdyimme siis kilpasille ajan kanssa. Oli ihan sairaan hauskaa ja fiilis tuntui tarttuvan viereisellä kentällä treenaaviinkin. Troipan kassa puristettiin ennätys kumoon =), kunnes iltapäivällä tuli Heli & Riekku kyykyttämään meidän enkat.
Hyvällä meiningillä Jaakon radalle ja kappas kuin nyt sujui persjättö ihan niinku itsestään! Päästiin rata melkein loppuunkin. Koira alkoi kyllä uupua, eikä ollut maddekaa enää parhaassa terässä (etenkin ku oli juossut Sannan radalla kuin Usain Bolt)

Hyvä leiri oli kaikekaikkiaan, valtava pitkiä taukoja lukuunottamatta. Kiitokset vain kouluttajille ja seurakavereille!

torstai 17. syyskuuta 2009

Maailmanmestarin opissa

PORSK lahjoi tokon SM 5 joukkuettaan ihan parhaalla mahdollisella lahjalla; saatiin koulutusilta Mia Skogsterin vetämänä. Mia on voittanut vaikka sun mitä mestaruuksia IPOssa ja ennenkaikkea likimain aina täysillä tottispisteillä! Siitä huolimatta, että hän onkin vahvasti PK ihminen ei hän vierastanut ajatusta tulla kouluttamaan toko porukkaa. Samoja koulutus juttujahan näisssä lajeissa kuitenkin pohditaan. Olen ollut joskus Mian seminaarissa ja tämä oli loistavaa kertausta niistä opeista (jotka on siis jo unohtuneet....).

Mian strategia poikkeaa aikalailla perus tokottelian suunnitelmista. Hän aloittaa pentukoiran koulutuksen tekniikan opettamisella käyttäen ruokapalkaa, niin että koira ansaitsee kaiken ruokansa näissä harjoituksissa. Saalis palkkaa siirrytään n. vuoden iässä, jolloin aloitetaan suorituskestävyyden rakentaminen. Tämä kaikki on paketissa niin, että suurinpiirtein 2,5v koiralla voi mennä BH kokeeseen! Aika hurjaa kun vertaa tokoon, jossa mennään kisaamaan suunnileen heti kun ikä sallii. Kisaamisen tahti on myös tokossa useinmiten ylimitoitettua ja koira "kuluu" nopeasti jos motivaatiota ei ole huolella rakennettu.
Jotain työn tuloksista kertoo Mia lausahdus 6v malistaan Helgestä, että se ei ole enää vuosiin tipauttanut kontaktia minkään pituisessa seuraamisessa tai missään häiriössä!!

Illan aikana Mia paneutui kuuden, hyvin erilaisen koirakon ongelmiin. Kaikki koirat, rotuun tai kokoon katsomatta saivat hyvin intesiivisen koulutushetken ja tuloksia näkyi heti. Joillain enemmän , joillain vähemmän. Eväitä treenaamiseen sai varmasti joka ikinen, niin paljon tiuhaan kävi maailmanmestarin suu kun hän antoi ajatusvirran tulla kuulluksi ;o).

Troy jumaloi Miaa ;) tai sitten palloa...

Troyn kanssa otettiin luoksetulon loppuosaa ja sen hidastumisen pysäyttämiseen ratkaisuja. Suomeksi siis Troy on luoksetulon vikalla pätkällä paljon hitaampi kuin ekalla ja tokalla.
Palkaamiseen ja jännitteen luomiseen saatiin paljon neuvoja ja opastusta. Projektiksi tuli luoda koiralle loppuosasta toisenlainen mielikuva, murtaa se tylsä mikä sillä nyt on. Sivulle tuloja maasta, lyhyellä matkalla, oikeassa vireessä esim. lenkille lähdettäessä ja korkeintaan kaksi toistoa ja super palkka.
Toisena ongelmana otin noudon, jossa Troy tekee tappohypyn kapulalle. Tähän lääke oli liian yksinkertainen, että olisin itse ikinä tajunut;
Tikku/keppi maahan pystyyn 10-15m päähän. Heitto. Apuohjaaja menee asettamaan heitetyn kalikan kepin eteen laippa vasten keppiä ( ja toinen laippa tietty kohti koiraa). Lähetys. Ja kas, tuo kepukka estää koiran aikomukset kapulan kimppuun hyökkäilystä + koira kääntyy jo tarttuesaan kapulaan palautus suuntaan. Mia sanoi, ettei koskaan treenaa noutoa yksin, vaan joku käy AINA kääntämässä kapulan treeneissä.
Tässä hieman epätarkka kuva noudosta tikun avulla.

Seuraamista otti aika moni. Mielenkiintoista oli käännösten opetus. Mia aloittaa niiden opettamisen kääntymällä ensin vain hiukan, muutama kymmenen astetta kenties ja heti palkka. Kun nämä sujuvat siirrytään ysikympin kulmiin ja täyskäännöksiin. Hän myös auttaa koiraa käännösten arvaamisessa , pitämällä kädet liikkumatta kylkiään vasten käännösten ajan.

Oli jo tosi pimeää kun saatiin kaikki koirat käytyä läpi. Lopuksi Mia näytti 5kk vanhan Ilkan taitoja seuraamisessa ja voin vakuuttaa, että se oli paljon parempi jo nyt kuin mun koirat ikuna. No, eihän sitä muuten maailmanmestariksi pääsisikään =).
Nyt siis kisat tauolle ja projektit käyntiin!

sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Surkeaa tulosta :(

Noniin, toiminta viikonloppu on siis kisojen osalta ohi ja treenattavaa riittää lajissa kuin lajissa ;o).
Piirin tokot kisattiin Jokelassa, jossa järjestelyt taas ihan tosi hyvät.
EVL oli ensin ja Tuubi oli toisessa ryhmässä. Tuomarina Ralf Björklund. Päivä oli aurinkoinen ja aurinko paistoikin ihan pistävästi pilvettömältä taivaalta. Tämmöinen uuvuttaa mun urheilukoiran tyystin ja 2minuuttia paikalla istumista paisteessa oli ihan liikaa vaadittu >:( . Siel se makas ihan voipuuneena kun tulin piilosta! Prkkle! 35EVL koetta takana ja vastaava on käynnyt vain kerran, ihan ekoissa EVL kokeissa. Paikallamakuun ajan se jatkoikin sitten uniaan 10. Seuraaminen tuntui hyvältä 9,5. Idarin ekan kulman meinas ennakoida, tönäsin ja lopetti viisastelun. Loppu meni hyvin 9p. Ruudussa haki hiukan paikkaa, muuten ok 9p. Luoksetulon stopit ei ollu ihan terävät ja varmaan ei ihan merkin kohdalla (mun kaukonäkö on sen verran viallinen, että on vaikea hahmottaa etäisyyksiä) 8,5p. Ohjattu oli hyvä, mut palautus ravilla 8p. Metalli hyvä, vino pa lopussa 9p.Tunnari oli hassu; lähti iloisesti laukalla ja laukkaili kapuloiden ohi kohti kaukana siintäviä idarin merkkejä (varmaan aikomus näyttää, että se todella osaa sen idarin ilan muakin ;> ) muisti kuitenkin, että jokin toinen temppu oli vuorossa ja muutaman mutkan kautta palasi kapuloille ja toi oikean! Onneksi olin hiljaa saatiin 7,5p. Kaukoissa tuli varmaan eteepäin ja yksi istuminen ihan hirmuisen vajaa 7p. Tästä kertyi 247p eli ojalan laskuopilla se turha nolla istumisesta pois ja meil ois ollu hieno ykkönen, mut nyt ei sitten ollu....


Troy näytti taitojaan jo pelin menettäneessä PORSKin 2 joukkueessa, osallistuen VOIttajaan. Tuomaroimassa Kaisa Lähdesmäki.
Makuussa vaihtoi lonkalle ja ennakoi lopun pa:n 8p. Seuraamisesta tykkäsin itse kovin. Se on tiivis, mutta tiedän kokoajan missä se on ja piti paikkansa hyvin. Kaisa ei tykänny 8p.Liikkeestä istuminen hyvä, Kaisan mukaan liian vaisu istuminen 8p. Luoksetulossa erehdyin kutsumaan juuri kun Troy kuunteli+katseli viereisen kehän tapahtumia, ois pitänny odottaa hetki, tuplakäsky, vauhti hyvä ja mun mielestä ok stopit. Vika pätkä hitaampi. Kaisa ei tykkää meistä 5p aika rankasti vähensi mielestäni... Sitten Ralfin kehään. Ruutu hyvä, sivusta tosin sisään 9,5p. Hyppynouto oli hieno mutta kun sitä kapulaa ei pitäis tappaa eikä juuri kaluta... 7p. Metalli hyvä, mut taas se tappaminen...8p. Tunnarissa löys heti oman, menetti uskonsa vaihteli kalikoita, toi kuitenkin oman 0p. Kaukoissa eka setti hyvä toisessa kasvoi juuret, ei noussu istumaan, seisominen onnistui, 6,5p Surkein loppusaldomme voittajasta 210p, kun muillakaan ei onnistunut sijoituttiin tällä kammotuloksella kolmanneksi.
PORSK 1 joukkue tuli hopealle joten Tuubikin pääsi hehkumaan palkintojen jakoon. Kuva VOI luokan palkinon saajista.

Sunnuntai aamusta varhain Ojankoon aksaamaan. Muotkan Esan kiva rata, ihan helppokin. Alku ei ollut ihan kaunis kun käänsin liian myöhään putkelle 90astetta ja meinas tulla kolari. Muuten sujui ok. Yksi rima tuli ns pimeästä hypystä jota en malttanut varmistella. Kepeillä kesti takaa leikkauksen hienosti. Keppien jälkeen mentiin putkelle oikealle, Troy kävi kuitenkin täppäämässä edessä ollutta puomia ja se oli sitten siinä. Tehtiin loppuun ja jätin puomin kontaktille ja etenin itse hypyn päähän. Se onnistui hienosti. Ihan hyvä hylly... Ei harmita, mut harmittaa kuitenkin kun on niiiin lähellä, mut kuitenkin niiiin kaukana. *huokaisee syvään*.

torstai 10. syyskuuta 2009

Tallessa ollaan :)

Päivitysväli on himppasen venähtänyt, kun tuntuu ettei juuri mainittavaa tapahtumaa ole ollut.
Renkaan leirikin jäi pois ohjelmistostamme, joten ei nyt ollut sitäkään jännitettävänä ;).
Aikaa on vietetty p a l j o n metsissä ja siellä sienestämässä. Saaliit alkaa olla niin runsaat, että nyt pitää pysytellä poissa, ettei tule ahmahdittua yli tarpeen.
Aksaamassa on käyty Troippasen kanssa säännöllisesti, kisoja ei vain ole nyt osunut kalenteriin. Treenit on menneet hyvin ja samoin epäviralliset Porvoossa alkukuusta. Pikku hiljaa meidän yhteisymmärrys tässäkin lajissa kehittyy :)).
Tokoa olen treenaillut fiiliksen mukaan, pieniä annoksia ja välillä isompia (koko ohjelmaa). Troy parantaa otteitaan kaikenaikaa myös tässä. Uskon, että pallien poiston hyödyt alkavat pikku hiljaa näkyä. Tuubi pitää yllä omaa tasoaan ;).
Lukumiehen lampolaan päästiin verestämään paimennus muistoja ja varsin ripeästi ja rohkeasti Teukka haki 135 päisen uuhilauman :o). Ne tytöt osaa myös pistää hanttiin, voin vakuuttaa. Sen on Tuubi saannut kerran tuntea otsaluussaan...

Viikonloppuna taas tapahtuu; kisataan piirinmetsuri kisat PORSKin joukkueessa (toko) molemmilla koirilla ja sunnuntaina startin verran aksaa Ojangossa. Ihanaa!! Tiktakin sanoin;"kun tapahtuu on helpompi hengittää.."

Täsmälliset pennut!

 Merri x Erica pennut syntyivät täsmällissti ensimäisenä laskettuna päivänä eli 22.12. ja ovat nyt reippaita viikon ikäisiä pötkylöitä. Sald...