perjantai 30. tammikuuta 2009

Vaihteeksi agilityä kehiin.

Eilen oltiin Hannan-Halilla treenaamassa. Hanna oli tehnyt kivan radan meille ihmeteltäväksi ja sitähän me sitten alettiin touhuta. Heti alkuun meni todella hyvin, oli sivusuunnassa irtoomista, ei ongelmia. Kiva kepeille meno, siihen sai kunnon vauhdin ja Troippa sukelsi pujotteluun keppirivi tutisten. Putkeen mentiin kuolleesta kulmasta, tämä on ollut vähäisellä treenillä mutta muistui mieleen nopiasti, hienoa! Loppu rata tuottikin joukon sähellyksiä. Marin kanssa tajuttiin, ettei me hallitakkaan sylkkäriä lain, etenkään vasemmalle. Tätä pitää nyt kotona treenata ensin kuntoon ja sitten vasta lisätä siihen hyppy. Troy tekee aina ensin silmukan oikealle ja sitten vasta jotenkin vääntyy vasemmalle. No, me treenataan tätä. Samoin minun kiertämistä pitää harjoitella. Elottoman esineen kiertäminen onnistui hyvin, mutta ihmisen ympärillä kiertäminen oli Troipasta arveluttavaa. Liittynee koirien tappelu-riitteihin, siihenhän kuuluu toistens kiertäminen ennenkuin räjähtää ;). No, me treenaamme tätäkin. Kuiteskin ihan loistava treeni, josta oma tunnelma nousi taas sfääreihin :).
Tokoa ollaan treenattu Järvenpäässä joka ilta. Tuubi on ollut hyväntuulinen ja touhukas ja teki hienoja ruutusuorituksia hangessa ja lumisateessa keskiviikkona. Tänään päästään taas maneesille isommalla porukalla.

tiistai 27. tammikuuta 2009

seuraaminen

Videoita

Onnistuin lataamaan yhden osion kerrallaan.
Luulin, että leikkeessä ois ollu seuraaminen, mutta olikin kaukkarit. Sil vu plee!
Täältä sitten tunnari
Seuraavana metalli

Ollakko vai eikö olla...


Tuubin virallinen nimi ;C.Be Or Not To Be- kuvaa tuntojani mainiosti.
Olin eilen Prisman parkkihallissa treenailemassa. Otettiin seuraamista pikkupätkä ja idari sekä luoksetulo. Meni mallikelpoisesti. Ohjatussa jumituttiin merkkiin. Se on niiiiiiin hidas. Mä en sitten vaan jaksanut vääntää sen kanssa: autoon ja Troippa kehiin. Se näytti mulle, että merkille voi mennä miljoonaa, jopa liukkaalla parkkihallin lattialla.
Kun juoksuttelin koiria myöhemmin ulkosalla, mietin jaksanko jatkaa Tuubin kanssa. Kaveri on kuuden vanha, paras ikä monessakin mielessä. Onko se siltikään enää se ikä jolloin opitaan kiristämään tahtia?! Pitäiskö pistää vaan kaikki energia Troippaan (varsinainen energiasyöppö se onkin ;) )?? Voisin tietty kierrellä Tuubin kanssa kyläkisoja ja jopa pärjätä, mutta niihin ei riitä motivaatio, ylemmäs ei riitä vauhti ("toko ei ole vauhtilaji" ;)) ) eikä taidot. Taitojen kartuttamiseen tarvii yksityistunteja tai vastaavia ja ylläripylläri; mulla ei ole rahaa! :o/....
Jatkan pohdintoja, toivon mukaan tulen itseäni motivoivaan tulokseen.
Olen epätoivoisesti yrittänyt ladata Turkutohellusta yuotubeen, mutta ziisös, miten se kestää! Ehkä se on vaan liian "pitkäveteistä" tallennettavaksi. Olen katsonut sen moneen otteeseen. Tuubi on siinä tosi iloinen ja häntä heiluu. Valitettavasti se on kuitenkin tekemisissään aikalailla nimensä mukainen; to be or not to be...

sunnuntai 25. tammikuuta 2009

KV toko Turku

Lauantai iltapäivänä suuntasimme Tuubin kanssa Turkuun. Matkaseuraksi saimme onneksi Katin & Rhon, ei tarvinnut takastulo matkalla pilkkiä ratissa. Kisa oli edellisvuoden tapaan illalla...Eli yöllä. Tuubi oli kolmanneksi viimeisenä (kuten viimevuonnakin) ja suoritusvuoro siis puolen yön aikaan.
Tuubi oli hyväntuulinen kun pääsi yksin reissuun. Paikka oli tuttu ja se tiesi heti mistä oli kyse.
Paikallaolot; istuminen 10, makuussa kääntyi piilolle 8. Seuraaminen 8,5, idarissa seisoi istumisen 6,5. Luoksetulo 7 ja ruudussa pientä hapuilua 6. Ohjattu 7 ja hyppynouto 9. Tunnari vaati pidemmän haistelun 8 ja kaukkarit oli ok 8,5. Kokonaistulos 249 ja keskikastiin, kuten aina (12/25).... Perkules!
Hyvää oli se, että Tuubin asenne on selkeesti parempi ja se on aktiivinen ja tekee töitä minulle eikä pallolle. Matkaa ihanteeseen on vielä ja treenitahtia joutuu kiristämään, mikäli mielii pois keskikastista. Tiltu tallensi kaiken videolle. Tiedosto on liian suuri ladattavaksi tänne, mutta koitan opetella editoimaan, katsotaan jos onnistun ;).
Suuresti onnea woittaja Welmulle, toiseksi tulleelle VIPille ja kolkki Flulle!



keskiviikko 21. tammikuuta 2009

Woe meitä

Ei, en tajua minkä tähden nyt tapahtuu kaikkea kökköä mun koirille.... Enemmän tai vähemmän johtuen mun tekosista :o(.
Maanantaina vein Saran korikseen ja pojat rekku-puistoon. Päätin olla treenamatta paljoakaan tällä viikolla, jotta työnilo säästyis enempi lauantaille. Puistossa on käyty viikottain ja kaikki on menny hienosti. Nyt sinne sattui vuoden vanha, täydessä hormonilatingissa oleva kultsu uros. En nähnyt tilanetta mistä tappelu lähti, mutta ilmeisesti Tuubi tuli liian lähelle tän nuorukaisen narttua. Päällehän se kävi. Yleensä nämä kahakat on nopeasti ohi, eivätkä juuri kaipaa väliin menoa. Hetkessä olikin Tuubi selätetty ja kultsu uhos sen päällä. Omistaja meni varoituksestani huolimatta kiskomaan urostaan pannasta, jolloin koira käsitti, että " ok niitataan tää yhdessä" ja tilanne räjähti uudestaan. Kun nuori uros ei tajunnut lopettaa lainkaan otin käteeni paskalapion (muovisen siis, pitkällä varrella) ja aloin pätkiä sillä kultsua. Hyvän tovin sain tätä tehdä, ennenkuin kultsu tajus, että jotain muutakin tapahtuu.
Tuubissa ei päälisin puolin ollut mitään ruhjeita tai reikiä, toki mustelmia varmaankin. Yön se vietti BOT takki päällä. Ihan ok se on liikkunutkin. Hyvä näin, itkua mä tuhersin kun aattelin, että nyt on kipeenä tämäkin. Molemmat pojat oli kuitenkin eilisellä remmilenkillä ihan vetreitä ;), *huokaa helpotuksesta*

sunnuntai 18. tammikuuta 2009

Halliaksat


Lauantaina oli viikkotreenien aika. En tiedä mikä pöpö tai bakteeri mun aivoissa liikkui, kun päätin aamupäivällä ottaa koirat mukaan järven jäälle. Muu perhe luisteli, minä kävelin ja Troy juoksi. Tämän tuloksena se oli tietty jumissa, varmaan koski aika moneen lihakseen. Woe v**@£$**!!!
Kyllä pitää olla idiootti emäntä!
Treeni rata oli oikein mukava, mutta jo heti ekojen hyppyjen jälkeen näkyi Troipasta ettei se ollut ihan priima kunnossa. Se keksi kaikkea muuta mielenkiintoista tekemistä, hyppiminen ei kiinnostanut ihan satasella. No, toivotaan, että Heikki pääsis pian hieromaan sen auki. Ens viiko on Troipalla lepoa muutenkin ja nyt etenkin...

torstai 15. tammikuuta 2009

Fiilistä!

Oltiin Marin ja Hannan kanssa tänään agiliitoa reenaamassa. Tehtiin sovellettu versio Ahvenanmaan yhdestä ykkösten radasta, Marilla oli jäännyt kepeille meno kaivelemaan. No, tätä sitten tehtiin kukin vuorollaan. Kepeille meno ei ollut meille hankala kohta lainkaan, Troy nappas pujottelun jo parin hypyn päästä ja sen vauhti oli ihan järkyttävän kovaa! Se oikein hinkusi kepeille ja koska seuraava hyppy piti ottaa takaa, mun piti päästä hiukan edelle ja jätkä runnoi pujottelua entistä nopeempaa. Herrajee, miten se oli magee =D. Muutenkin treeni sujui hienosti, vaikeita paikkoja toki löytyi, mutta fiilis tehdä Troyn kanssa oli niiiiiin hyvä, jiiiihaaa! Lisää tätä!

tiistai 13. tammikuuta 2009

Tokotus touhua

Eilen ja tänään kuskasin lapsosia Järvenpäähän ja tavalliseen tapaan, treenasin koirat odotelessa. Eilen päädyin harjoittelemaan Prisman parkkihalliin.
Tuubilla otin seuraamista, luoksetulon, idarin, kaukot ja ohjatun. Nouto alkoi tökkimään pahoin. Ravilla, ja verkkaisella ravilla laikki välit. Ei hyvä. Otettiin uusintoja, ei parannusta :o( Päädyin sitten jättämään Tuubin kapulan taakse ja kutsumaan sitä tuomaan kapulaa. Tästä kehkeytyikin meille hauska leikki, sen parissa puuhastelimme hyvän tovin. En kuitenkaan ottanut enää koko liikettä, koska tiesin jo tämänkin valvottavan....
Troy teki samat liikkeet, ja pakko todeta, paljon paremmin. Sillä on kyllä V8 siinä kun Tuubilla on aikas paljon mitättömämpi moottori. Troipalle vaan vaan pitäis saada Tuubin kylmäpäisyys niin sehän ois täydellinen ;o).
Tänään rakensin kentän Tuusulanjärven rantaan. Tuubilla koko ohjelma. Nyt oli moottori öljytty ja intoa löytyi!? No, kenties eilen ei ollut Tuubin päivä...? Ohjatussa varasti merkiltä kun käänsin silmät kohti haettavaa kapulaa ;). Eilinen oli hyvässä muistissa, joten olin vain iloinen tästä oma-aloitteisuudesta. Kaikki muukin sujui entiseen malliin, joten turhaan tuli murehdittua eilistä.... Toivon kuitenkin, ettei se toistuisi enää, mistä sitten ikinä johtuikin.
Troylla seuraaminen (yltiö tiivistä, painoi niin että meinasin lentää turvalleni vasemalle kääntyessä!). Otin pidemmän suoran ja painaminen helpotti. Idari alkoi hyvin. Seisomisen loppuosa (kun tulen sen takaa) oli hiukan levoton. Istuminen ja maahanmeno ok.Tehtiin voittajan ruutu, mikä onnistui kerrassaan hienosti, myös luoksetulon osalta :). Myös kaukot tehtiin. Erillaisia sarjoja M-I-S-I-S-M ja meni hyvin. Pidin aikas pitkät tauot käskyjen välissä.
Kun aikaa vielä hiukan jäi käytin pojat juoksentelemassa läheisessä koirapuistossa, joka oli runsas kurainen ja vähä koirainen.

sunnuntai 11. tammikuuta 2009

Ekat aksakisat.

Riihimäelle suunnattiin Troyn kanssa aamulla varhain, perillä oli määrä olla kahdeksalta. Edessä ekat viralliset agilitykisat ja kaksi starttia. Paikalla oli runsaasti kavereita joilla oli sama tilanne, eli kisauran korkkaus.
Eka rata oli oikein mukavan oloinen ja jäi helposti jopa minunlaiseni dementikon mieleen. Pystyin keskittymään oikein hyvin, vaikka ohjaajia oli radalla liki neljäkymmentä. Troy kisas numerolla kahdeksan, mikä oli hyvä asia juurikin mun muistikortin pienuuden vuoksi ;o).
Kuumana se kävi kuin hellakoukku ja pyöri kuin väkkärä. Kun sain sen lähtöön ja pannan pois se rauhoittui ja keskittyi hyvin. Rata alkoi hurjalla vauhdilla ja laaaaajoilla kaarroksilla. Oikeat esteet kuitenkin tuli poimittua ja kontaktitkin onnistui, ei tosin niin hyvin kuin odotus oli. Kepeille tein ihan turhan valssin Troyn edessä (kun kaikki muutkin teki silleen tutustumisessa! WTF!? Mitä se mulle kuuluu mitä ne muut suunnittelee?!) tuli ahdasta ja Troy meni pujotteluun kolmos välistä. Se hokas virheensä nopeesti ja palas korjaamaan. Loppu ok. Olis pitänyt ennen pujottelua pysyä vain vasemmalla, kun se osaa ihan hyvin hakea sisään kun saa sen rauhassa tehdä, tyhmä ohjastaja!
Toinen rata oli niin ikään mukava ja kulkevainen. Turha toivo, että Troippa ois jotenkin "rauhoittunut" ekan radan jälkeen, kyllä se poika jaksaa painaa samaa kyytiä rata toisensa perään. Oma keskittyminen ei ollut yhtä hyvä kuin eka radalla mikä johti muutamaan viimehetken ohjaus muutokseen ja se taas tuntuu murentavan kokonaisuutta. Keinulle unohdin antaa käskyn, koska OLETIN enkä OHJANNUT :o/. Hieno keinun ohitus siis, pariinkin kertaan ja kun viellä samasta syystä ohitettiin yks hyppy oli hylly valmis.
No, nyt ollaan kokemusta rikkaampia ja oli lystiä :). Katla ja Jessica debytoivat upeasti, todella pro-meininkiä. Tulokset tosin ihan samat kuin meillä ;). Samaan hylly/vitos-kerhoon liittyi kolmaskin uran aloittanut elikkäs Hubba ja Maria. Porvoolaiset saivat menestystä Nillan nolla voitolla ja Nissen & Sannan vitosradalla, joka piisas kakkostilaan. Medi ykkösten toisen radan voitti suvereenisti Viivi & Joona! Mini ykkösissä nollavoittoon Marjo & Koodi! Medi kakkosista nollavoitto Piinikselle & Hannalle ja toisen radan voitto Pikku-Marjolle & Stellalle! Lämpimät Onnittelut Kaikille!
Kiitos kaikille kavereille seurasta ja tsempistä!

Tässä leffa meidän radoista
(kiitos Madonnalle tahdituksesta ;) )



perjantai 9. tammikuuta 2009

Perjantain tokotus.

Paluu arkeen tokotreenienkin suhteen. Perjantai porukka kokoontui taas Kumpumäkeen tokoilemaan.
Tuubin kanssa tein koko EVL:n. Se oli niin hieno! Ei kait pitäis lainkaan hehkuttaa, liekö tietää pahaa onnea tai mitä, mutta silti. Se oli niin tasaisen hyvä kaikessa. Ei mitään tiplua tai kuprua missään ja se odotti joka liikkeen jälkeen ihan intona seuraavaa temppua, nyt se oli ihan selkeetä. Nyt on pallo-juttu unohtunut :).
Troippakin oli mukana, kävelin maneesille ja takas, niin tuli lenkityskin (ihanassa kirkkaassa kuutamossa!). Päätin ottaa sen kanssa myös muutaman tempun. Liian pitkän tauon jälkeen innostuin kokeilemaan ohjattua. Ekaa kertaa joku muu vei kapulat ja ekaa kertaa oli kaikki kolme kapulaa. Ainoa "virhe" mikä Troylle meinas tulla, oli se ettei se ois malttanut pysähtyä merkille. Itse nouto onnistui hienosti. Tosi WOW, totaalisen tauon jälkeen. Myös ruutu tehtiin, lujaa kuten aina ;). Tunnari teetti töitä enemmän. Kun kaveri rauhoittui tarpeeksi ja muisti ajatella + haistella, temppu onnistui hienosti.
Tuli niin hieno fiilis! Taitavat rekut =D

torstai 8. tammikuuta 2009

Jotain pientä...

Tiistaina kävin Nurmijärven hallilla tekemässä viikonlopun kuvioita. Ratapiirros tosin unohtui kotiin joten ulkomuistista sitten vaan ;).
Pujotteluun menoja tuli treenattua paljonkin ja vahvistin kaikkia kontakteja.
Tuubi teki seraamista ja niitä käännöksiä, jotka on mielestäni tiivistyneet. Tunnari tehtiin myös. Ympäristönä agilityrata oli Tuubille liikaa ja se meni kapuloille putken kautta ja unohti matkalla mitä oli tekemässä. Otti jonkun kapulan ja tuli putken kautta takaisin! En sanonut yhtikäs mitään, lähetin vaan uudestaan. Vissiin mun pään päällä oli melko musta pilvi, koska Tuubi lähti tosi nolona kohti kapuloita. Putkea se ei voinnut edelleenkään vastustaa ja kävi sen kautta. En puuttunut asiaan. Nyt se haisteli nappas oikean ja meni putkeen! Kesti toooosi kauan ennen kuin se tuli ulos putkesta h i t a a a a s t i sivulle. Mitä tästä nyt pitäis ajatella...? Otin kapulan ja kehuin. En sitte arvannu enempää riskeerata tunnarin kanssa. Lopuksi viel metallia.
Eilen treenasin molemmat Prisman parkkihallissa. Ohjelmassa idari seuraaminen luoksetulo ja kaket. Troippasen kaukot on kyllä paljon paremmat kuin Tuubin. Huokaus.... Kait ne vaan tars aloitaa alusta Tuubille. Tai ainakin maahanmeno, siinä se tulee eteenpäin sen minkä tulee. Muutoin hyvä treeni. Troylle ihan uusi ympäristö ja se selvis hienosti ;).

maanantai 5. tammikuuta 2009

Agilitya Turus :)

Perjantaina suunnattiin Marian ja Hupin kanssa Piikkiöön, odottamaan alkavaa agilityviikonloppua. Yövyttiin eka yö Kimmolla ja Marikalla. "Pizza-perjantain"-vietossa olivat myös Katja & Alar Sipulin kanssa. Ilta kului rattoisasti höpötellen ja Kimmon kiviuuni pizzoja maistellen. Troy oli yllättävän nynnerö kun joutui vieraan uroslauman keskelle. Ilman Tuubin tukea se ei juuri rohkene edes katsoa kehenkään. Itseään pitikin sitten ilmasta nostamalla koipea vähän sinne ja tänne :o/. Yöllä minua valvotti Troyn mahdollinen kuseskelu ja Troyta Hupin juoksuiset tuoksut ja oven takana olleet muut urokset. Jokunen tunti tuli kuitenkin unta.
Treenit alkoivat koirakondiksen hallilla yhdeksältä. Harri Sepponen oli startanut autonsa Mikkelissä aamu neljältä ja oli meitä kouluttamassa. Lauantain rata oli "hypäri" joka 8-9 hypystä ja kahdesta putkesta. Tämä rata vääntyi moneen; möllien ja kisaavien harjoituksiin.Sunnutain radalla olivat jo kontaktit ja kepitkin. Kaikki harjoitukset tallentuivat DVDlle jonka sai mukaansa. Nyt kun olen sen pariin kertaan katsellut (sormien välistä kurkkinut) on todettava, että taidan olla kyllä perinjuurin hämäläistä sorttia... Harri yrittää rata toisensa perään saada mua ohjaamaan ja kääntämään koiraani paremmin, minä nyökyttelen, että joo-joo ja teen sitten ihan jotain muuta! Voi elämä!
Vastakkaisen käden yhtäaikainen käyttö on ihan mahdoton vissiin mun motoriikalle samoin yksinkertaiset valssit ja puolivalssit ja perkele kaikki. Kuin voi olla tämmönen puulehmäihminen!!!??
Ja mä hullu olen ilmonnut meidät jo kisaankin kun oikeasti pitäis ilmota alkeiskurssille. No, nähtäväksi jää kuin käy. Eväitä treenaamiseen tuli runsaasti. Jospas vaan pääsis joka päivä tai edes useamman kerran viikossa. Treenattavaa piisais.
Porukka oli mahtava ja tuunelma varsin leppoisa. Lauantai-iltaa istuttiin taas Klossnereilla video analyysien parissa ;). Eniten tarpeellisia ovat minulle tämänkaltaiset tiiviskurssit, toivon mukaan niitä tulis kohdallemme lisääkin.

perjantai 2. tammikuuta 2009

Vuosi alkoi agiliidolla :)

Uudenvuodenpäivä pärähti käyntiin Hyvinkäällä, belgiyhdistyksen epiksissä. Päätin lähteä paikalle totuttaakseni Troyta vastaavaan ympäristöön ja viedäkseni hallille tulevan viikonlopun kisapalkinnot.
Paikalla oltiin ennen yhtätoista, eli hyvissä ajoin, jotta Troy ehtisi tottua ilmapiiriin.
Katseltiin muiden ratoja ja tehtiin verkka-esteitä. Sen mitä se osaa se pystyy näköjään helposti toistamaan suuremmankin stressin alla. Se alkoi jopa ratojen välissä tarjoamaan perusasentoja ja seuraamista. Kenties se tuntee turvalliseksi olonsa suorittaessaan jotain tehtävää.
Itse rata oli kiva, joskin vauhti nousi katastrofaalisen kovaksi ja oma jännittäminen oli samaa luokaa! En ole aikaisemmin jännittänyt Troyn kanssa agilitya, mutta kerta se on ensmänenkin ;o). Käskytys oli myöhässä Troy hajotti muurin palasiin juostessaan sitä päin. Se katsoi vissiin mua ja odotti ohjetta; "hypätäänkö tää vai ei?". Putkella yks voltti eli kielto ja loppu meni ok. Olin hirmu pettynyt itseeni. Tajusin radalla pyllisteleväni ihan syyttä, mitä se auttaa? Pahensi vaan meinikiä. Käskyt ei olleet selkeitä ja ne oli tosi myöhässä. Sellanen varmuus puuttui koko touhusta. Toka rata oli mun osaltajopa huononpi :o(, Troyn vauhti tosin laski inhimilliselle tasolle.Neljä tuntia hallilla tuli vietettyä. Loppujen lopuksi Troykin rauhoittui.
Tuubi oli mukana ja otin sen kanssa seuraamista ja luoksetulon siinä ihmis/koiravilinässä. Tuubi on niin rautahermo, se juurikaan välitä missä ollaan. Aina tehdään hommat ja se osaa tietysti relata paaaaaljon paremmin kuin Troy. Jospas se tarttuis vuosien saatossa...?
Huomen illalla hypätään Marian ja Hupin kyytiin ja suunnutaan Turkuun agilitykurssille! JIIIHHHUUUU!

Täsmälliset pennut!

 Merri x Erica pennut syntyivät täsmällissti ensimäisenä laskettuna päivänä eli 22.12. ja ovat nyt reippaita viikon ikäisiä pötkylöitä. Sald...